Amiga-yhteisö 2000

Sami O. Hauhio

Amigaa kymmenen vuotta käyttäneenä ja Amigani vihdoin vuosi sitten myyneenä on tullut jäätyä pyörimään erilaisiin Amiga-ympyröihin. Porukkaa on aina ollut monenlaista; mielenkiintoista, tylsää, nerokasta ja säälittävää, laidasta laitaan. Amigistina, eli vähemmistöryhmän edustajana, sai tutustua myös vähemmän nerokkaisiin ja mielenkiintoisiin Amiga-vihaajiin. Amiga-harrastukseni alkoi joskus 1980-luvun loppupuolella, jolloin Amiga-yhteisöni koostui kahdesta itseäni vanhemmasta kaveristani. C64:t olivat vielä silloin valta-asemassa suomalaisten pöydillä, eikä PC pelikoneena ollutkaan vielä vaihtoehto, joten muistaakseni nämä kaksi amigistia olivatkin tuttavapiirin ainoat 16-bittisen koneen omistajat. Jo siihen aikaan minulla oli hieman kokemusta tietokoneista, ensimmäiset muistoni ovatkin jostain erittäin varhaiselta ajalta, kun pelasin Pooyania jollain äidin töistä saamalla vehkeellä. Sen jälkeen kotiin oli kannettu Aquarius ja vieläpä Atari 800XL minun ja siskoni yhteiseksi pelikoneeksi. Vietin kuitenkin paljon aikaa tietenkin pelaamalla kaverini A500:lla ja vielä enemmän aikaa katsellessani toisella kaverilla koodausta, mudaamista ja sen aikaisia Amiga-demoja (nykyään viimeksi mainittu kaveri on eräässä PC-pelifirmassa töissä). Oli sanomattakin selvää, että seuraavan tietokoneeni pitäisi olla Amiga, ja A500:n hankinkin. Samaan tulokseen oli päästy ilmeisesti muuallakin, sillä jo kolme rinnakkaisluokkalaistani paljastuivat A500:n omistajiksi. Pelejä ja muuta ei vaihdeltu hirveästi, ja luulenkin syyn olleen lähinnä muiden kitsaissa asenteissa ja tietysti siinä, että olin jo tässä vaiheessa löytänyt trackerit ja musiikin tekemisen elämääni. Olipahan kuitenkin muutama tuttu, jonka kanssa pystyi vaihtamaan kuulumisia Amigasta, uusista peleistä ja lisälaitteista. Seuraava askel oli epäilemättä modeemin hankkiminen, joka kasvatti Amiga-yhteisöä: minulle räjähdysmäisesti ja muille yhdellä Kuutiolla. Purkeissa hengaileminen tuottikin paljon tuttavuuksia, jotka ovat vielä voimassa tänäänkin, puhumattakaan siitä potkusta, minkä Amiga-harrastukseen sai uusien ja ennen kaikkea nykyaikaisten ohjelmien ja pelien muodossa. Purkit olivat, ennen Internet-buumia, parhaimmillaan erittäin miellyttävä ympäristö, jossa tietty ryhmä ihmisiä pystyi keskustelemaan, väittelemään ja hyvin usein myös riitelemään asioista - niin tärkeistä kuin vähemmän tärkeistäkin. Minullakin oli omat vakiopurkkini, joista kahmin viestit kerta toisensa jälkeen ja opin tunnistamaan muita amigisteja jopa nimeltä. Tätä vaihetta ei valitettavasti kestänyt kauaa, sillä isommat systeemit, ensin MBnet, sitten Internet, alkoivat imeä ihmisiä yksilinjaisista purkeista ja messuilusta reaaliaikaisiin chatteihin ja valtaviin tiedostoarkistoihin. MBnet-aikoihin tuli tutustuttua eräisiin Suomen aktiivisimpiin amigisteihin, ja jossain vaiheessa Saku-yhdistys lehtineen tuli myös kuvioihin. MBnetin viestialueilta löytyi paljon asiantuntevaa väkeä ja neuvoja hilseet ylittäviin ongelmiin. MBnetin chatissa kartutin myös henkilökohtaisia tuttavuuksiani Amiga-maailmassa. Ennen Internet-aikaan astumistani Amigan käyttäjäkuntaa oli jo alkanut nakertaa Commodoren konkurssi ja kaiken maailman sekoilut Amigan eri ostajien ja myyjien välillä. Vaikka Amiga-yhteisö ehkä kutistuikin hieman, se myös tiivistyi, ja tulokset ovatkin näkyneet Suomen Amiga-käyttäjät ry:n esimerkillisessä toiminnassa sekä Amiga-yhteisön sosiaalisen ja hyötytoiminnan parantumisessa. Viimeinen naula otsaan oli kuitenkin Internet ja IRC. Ensiaskeleeni #amigafin-kanavalla onnistuivat joten kuten aikaisempien kokemusten kautta haalimieni tuttavuuksien avulla, ja minusta kehkeytyikin lyhyessä ajassa kanavan vakiorasite. Vaikka nykyään #amigafin on minulle lähes koko Amiga-yhteisö, se tarjoaa silti päivä toisensa jälkeen monipuolisen valikoiman viihdettä ja ajanvietettä. Puheenaiheena on itse asiassa nykyään yhä vähemmässä määrin Amiga, mutta silti lähes jokaisella kanavalaisella on useiden vuosien kokemus Amigasta, vaikka itse kone olisikin myyty jo eteenpäin ja vaihdettu toiseen merkkiin. Satunnaisesti melko anarkistinenkin meininki ja tietyt persoonalliset henkilöt kuitenkin sitovat tätä - ainakin jossain elämänsä vaiheessa - Amigaa tunnustaneiden porukkaa yhteen. Amigisteja löytyy aina jostain, vaikka luulisi niiden kadonneen ajat sitten. IRC-kanavien, Saku-lehden ja sfnet.atk.amiga-uutisryhmän lisäksi löytyy myös Amiga-aiheinen postituslista ainakin http://dot.tml.hut.fi-osoitteesta. Valitettavasti viime aikoina Amiga-yhteisössä ovat nousseet esille fanaatikot, jotka tekevät kaikkensa pitääkseen oman Amigansa elämänsä rakkauden kohteena ja hyökkäävät raivoisasti, kun vähänkin muista konemerkeistä puhuu, mutta nämä valitettavat yksilöt tekevät ainoastaan haittaa Amiga-yhteisölle - päinvastoin kuin ilmeisesti luulevat. Haluan painottaa, että nämä yksilöt eivät kuitenkaan edusta koko amigistikuntaa. Paljon ystävällisiä ja hauskoja ihmisiäkin on kuvioissa. Amiga on osaltaan juuri harvinaisuutensa ja ongelmiensa takia pystynyt luomaan ympärilleen pienen mutta uskollisen käyttäjäkunnan, joka on esimerkillinen ja ennennäkemätön muihin käyttäjäryhmiin verrattuna. Suomalaiset, nimenomaan Suomen Amiga-käyttäjät, ovat saaneetkin tunnustusta itseltään Amigan johtoportaalta asti. Vaikka itse myin viimeisenkin Amigani jo vuosi sitten, on pakko sanoa, että vastaavaa ryhmähenkeä, yritteliäisyyttä ja positiivista sekopäisyyttä on erittäin vaikea löytää muualta kuin juuri Amiga-yhteisöstä. Sen takia viihdynkin siellä. Satunnaisista Amiga-mollaajista, eksentrikoista ja fanaatikoista huolimatta, amigistien yhteishenki ei lähde kulumallakaan.

[ Sekalaiset ] [ Sivukartta ]